Henkilöstö
Kuljetusyritys ei toimisi päivääkään ilman hyviä kuljettajia – siksi panostamme vahvasti työhyvinvointiin ja viihtyvyyteen.
lisää henkilöstöstäKuljetusyritys ei toimisi päivääkään ilman hyviä kuljettajia – siksi panostamme vahvasti työhyvinvointiin ja viihtyvyyteen.
lisää henkilöstöstäMiksi kuljettajamme ovat tunnetusti alan tyytyväisimpiä?
Ehdoton vahvuutemme ja ylpeydenaiheemme on osaava, sitoutunut ja työstään ylpeä henkilökunta.
Työllistämme noin 175 kuljettajaa, joiden keski-ikä on 30 vuotta. Vaihtuvuus on vähäistä, ja meillä viihdytään pitkään – moni on ollut täällä töissä jo yli 10 vuoden ajan.
Tarjoamme työntekijöillemme laajennetun työterveyshuollon Pohjola Sairaalassa ja järjestämme joka vuosi pikkujoulut, kesäjuhlat ja muita yhteisiä virkistystapahtumia. Lisäksi palkitsemme parhaat työntekijät asiakastyytyväisyyskyselyiden sekä taloudellisen ajotavan perusteella.
Olemme halunneet panostaa kuljettajiemme työmotivaatioon ja viihtyvyyteen. Kuljettajille on annettu käyttöönsä omat vastuuautonsa, joiden varustetasoon heillä on mahdollisuus vaikuttaa, samoin kuin työtehtäviinsä ja työvuoroihinsa. Kuljettajille on järjestetty Pohjola Sairaalan työterveyshuolto sekä laajennettu sitä ekstra-terveysturvalla.
Ekologinen ajotyyli palkitaan
Pikkujoulut ja virkistystapahtumia säännöllisesti
Laajennettu työterveyshuolto Pohjola-Sairaalassa
Kuljettajat voivat vaikuttaa työtehtäviin ja vuoroihin
Nykyaikainen, joustava kalustomme sopii joka tilanteeseen.
Asiakastyytyväisyys on meille aidosti tärkeää. Osa asiakkaistamme on ollut yhteistyössä perustamisesta asti.
Välitämme ympäristöstämme. Palkitsemme taloudellisesti ajavat kuljettajat.
Panostamme työntekijöidemme viihtyvyyteen ja terveyteen. Hyvinvoivat työntekijämme pystyvät puolestaan panostamaan asiakkaisiimme.